Saisiko olla piri-piriä?
Lomailin viikon Portugalin etelä-rannikolla punaiseksi itsensä käristäneiden brittituristien keskellä. Paikka on perus turistin paratiisi: halpaa ruokaa ja juomaa, paahtava aurinko, kultainen hiekkaranta sinisen Atlantin äärellä ja halvat ostosmahdollisuudet. Kaikki nämä ominaisuudet vetävät rentouttavaa rantalomaa kaipaavaa pulliaista puoleensa lähes yhtä paljon kuin he puolestaan magnetisoivat huikean tuotevalikoiman omaavia kaupustelijoita. Nämä tuputtajat ärsyttävät ja jopa ahdistavat omaan rauhaan tottunutta suomalaista, kuten minua. Kuitenkin ärsytyksen ja säälin takaa näen heissä jotain kiehtovaa ja ison mahdollisuuden oppia heiltä.
Asenteella eteenpäin
Itse en kehtaisi pyöriä rannalla rikkaampien joukossa lähes kerjäämässä rahaa vastalahjaksi rääsyistä tai feikkituotteista. Ainakin ne kaikki “Ei”:t, joita saisin kuulla, lannistaisivat minua. Kieltävän vastauksen kuuleminen vaatii asennetta ja itsevarmuutta – jotain mitä vielä opiskelen.
Asennetta tarvitaan myös työstään ylpeänä pysymiseen siinäkin tilanteessa kun ympäristön yksimielinen linja on sitä vastaan. Tätä asennetta yritin pakata mukaani niin paljon kun Finnairin 20 kilon rajoitus antoi myöten. Haluan oppia olemaan yhtä huoleton ja rohkea kuin Portugalissa näkemäni rantakaupustelijat, ravintoloiden sisäänheittäjät ja muuan koiramies.
Tarina koiramiehestä
Tämä koko viikon samoissa kuteissa laahustava mies tyhjenteli ravintoloiden roskiksia ilmeisesti pientä raha- ja ruokapalkkaa vastaan. Osan saamistaan ruuista hän antoi kahdelle sekarotuiselle, meidän silmään kapiselle, mutta selvästi onnelliselle ja isäntäänsä kiintyneelle koiralleen. Nämä takkuturkkiset koirat odottivat uskollisesti aina ravintolan edessä kun heidän isäntänsä teki vaatimatonta työtään. Mies ei kertaakaan kutsunut eikä juuri muutoin huomioinut koiriaan, vaan nämä seurasivat laumanjohtajaansa todella vapaasta tahdostaan. Itsekin koiran omistajana kunnioitan tätä miestä. Kunnioitan tätä miestä myös, koska tarjoilijoiden ja ohikulkevien turistien ilkkumisesta huolimatta hän oli (ja varmasti on tälläkin hetkellä kerätessään roskia pieneen kärryynsä) ylpeä työstään. Hän hymyili minulle ja muille, jotka seurasivat hänen puuhiaan tai katselivat hänen koiriaan. Se ei vaikuttanut tippaakaan teennäiseltä vaan oikeasti elämäänsä tyytyväisen, onnellisen ihmisen hymyltä.
Minun piri-pirini
Matkan aikana silmiini tulivat pariinkin kertaan kyyneleet kun söin ravintolassa omaan hentoon makuuni aivan liian tulista paikallista herkkua, Chicken piri-piriä. Piri-piriä myytiin kaupoissa erityisesti turisteille sloganilla “Portugalin oma viagra”. Minulle tämä tulinen chili-viagra toimi mainiosti. Rään ja kyynelten jälkeen suuhun jäi hyvä maku ja olo oli mahtava. Sain nälänlähdön lisäksi uuden makuelämyksen. Tämän ajattelun yritän siirtää muuhunkin olemiseen ja tekemiseen. “Ei”:t ja pilkat ovat minun omaa piri-piriä, joka heti nautittua (varsinkin liian suurina annoksina) tekee kipeää, mutta sitä seuraava lopputulos on sen arvoista.
Suosittelen kaikille pientä lomaa arjesta! Muistakaa jättää matkalaukkuihin ja mieliin tilaa tuliaisille, kokemuksille ja oivalluksille.
