Saisiko olla piri-piriä?
Lomailin viikon Portugalin etelä-rannikolla punaiseksi itsensä käristäneiden brittituristien keskellä. Paikka on perus turistin paratiisi: halpaa ruokaa ja juomaa, paahtava aurinko, kultainen hiekkaranta sinisen Atlantin äärellä ja halvat ostosmahdollisuudet. Kaikki nämä ominaisuudet vetävät rentouttavaa rantalomaa kaipaavaa pulliaista puoleensa lähes yhtä paljon kuin he puolestaan magnetisoivat huikean tuotevalikoiman omaavia kaupustelijoita. Nämä tuputtajat ärsyttävät ja jopa ahdistavat omaan rauhaan tottunutta suomalaista, kuten minua. Kuitenkin ärsytyksen ja säälin takaa näen heissä jotain kiehtovaa ja ison mahdollisuuden oppia heiltä.
Asenteella eteenpäin
Itse en kehtaisi pyöriä rannalla rikkaampien joukossa lähes kerjäämässä rahaa vastalahjaksi rääsyistä tai feikkituotteista. Ainakin ne kaikki “Ei”:t, joita saisin kuulla, lannistaisivat minua. Kieltävän vastauksen kuuleminen vaatii asennetta ja itsevarmuutta – jotain mitä vielä opiskelen.
Asennetta tarvitaan myös työstään ylpeänä pysymiseen siinäkin tilanteessa kun ympäristön yksimielinen linja on sitä vastaan. Tätä asennetta yritin pakata mukaani niin paljon kun Finnairin 20 kilon rajoitus antoi myöten. Haluan oppia olemaan yhtä huoleton ja rohkea kuin Portugalissa näkemäni rantakaupustelijat, ravintoloiden sisäänheittäjät ja muuan koiramies.
Tarina koiramiehestä
Tämä koko viikon samoissa kuteissa laahustava mies tyhjenteli ravintoloiden roskiksia ilmeisesti pientä raha- ja ruokapalkkaa vastaan. Osan saamistaan ruuista hän antoi kahdelle sekarotuiselle, meidän silmään kapiselle, mutta selvästi onnelliselle ja isäntäänsä kiintyneelle koiralleen. Nämä takkuturkkiset koirat odottivat uskollisesti aina ravintolan edessä kun heidän isäntänsä teki vaatimatonta työtään. Mies ei kertaakaan kutsunut eikä juuri muutoin huomioinut koiriaan, vaan nämä seurasivat laumanjohtajaansa todella vapaasta tahdostaan. Itsekin koiran omistajana kunnioitan tätä miestä. Kunnioitan tätä miestä myös, koska tarjoilijoiden ja ohikulkevien turistien ilkkumisesta huolimatta hän oli (ja varmasti on tälläkin hetkellä kerätessään roskia pieneen kärryynsä) ylpeä työstään. Hän hymyili minulle ja muille, jotka seurasivat hänen puuhiaan tai katselivat hänen koiriaan. Se ei vaikuttanut tippaakaan teennäiseltä vaan oikeasti elämäänsä tyytyväisen, onnellisen ihmisen hymyltä.
Minun piri-pirini
Matkan aikana silmiini tulivat pariinkin kertaan kyyneleet kun söin ravintolassa omaan hentoon makuuni aivan liian tulista paikallista herkkua, Chicken piri-piriä. Piri-piriä myytiin kaupoissa erityisesti turisteille sloganilla “Portugalin oma viagra”. Minulle tämä tulinen chili-viagra toimi mainiosti. Rään ja kyynelten jälkeen suuhun jäi hyvä maku ja olo oli mahtava. Sain nälänlähdön lisäksi uuden makuelämyksen. Tämän ajattelun yritän siirtää muuhunkin olemiseen ja tekemiseen. “Ei”:t ja pilkat ovat minun omaa piri-piriä, joka heti nautittua (varsinkin liian suurina annoksina) tekee kipeää, mutta sitä seuraava lopputulos on sen arvoista.
Suosittelen kaikille pientä lomaa arjesta! Muistakaa jättää matkalaukkuihin ja mieliin tilaa tuliaisille, kokemuksille ja oivalluksille.
Ärsytyksestä kiteytykseen
Kyllä se Facebook-chat aina silloin tällöin toimii. Tänä maanantai-iltapäivänä Hollannin neljännesvälierä ottelua odotellessa se toimi varsin hyvin ja tekstikenttä kävi kuumana, kun keskustelimme kollegani Sallisen Ilkan kanssa yritys- ja henkilömarkkinoinnista. Ilkka haluaa saada Poikkeaman Facebook-sivulle lisää vipinää ja ehdotti uudenlaisia keskustelunaloituksia seinällemme niin kuin Friendtrepreneur-sivulla on. Aktiivinen ja etenkin fiksu keskustelu on aina hyödyllistä useimmalle osapuolelle, mutta myös pieni strateginen näkökulma sisällönluomiseen on mielestäni vähintäänkin terveellistä. Internetissä katsojien määrä kuitenkin on aina huomattavasti suurempi kuin osallistujien, joten heidänkin on helpompi seurata muiden edesottamuksia sivustolla pienehkön loogisuuden kynän koskiessa sisällöntuottoon.
Tästä lähtikin ärsyyntymisien suma. Ilkka kyrsi välillä niin paljon, että pystyin kuulemaan stereokaiuttimen sanovan päässäni: “Eikö se nyt jo usko?”. Eikä vain yhden kerran. Toisaalta kuitenkin, kun pystyy kurkistamaan ärsytyksen olan yli edes hiukan niin voi nähdä sellaisia asioita, joista Alf Rehn pystyisi puhumaan neljä viikkoa putkeen. Ilkka pystyi ärsytyksellään (lieneeköhän tehnyt tahallisesti, koska se olisi aika ilkkamaista) puristamaan päässä pyörineitä ajatuksiani sanoiksi ja se oli jotenkin mullistava fiilis. Täytyykö tässä aina, kun tekstiä ei synny, niin hankkia joku ärsyttämään henkisellä tasolla? Fyysinen kosketusärsyke ei ihan välttämättä toimi ja kääpiöpinserin pyöriminen jaloissa voisi vain hermostuttaa, mutta ärsytys keskustelemalla voisi olla ydinajatus. Monesti ihmiset, jotka ajattelevat rajusti vasemmalla aivopuoliskolla, pohtivat jopa minuutteja, miten saada lause kuulostamaan oikein jäsennetyltä, sanarikkaalta ja sujuvalta. Kiivaassa keskustelussa ja ärsytyksen tunteen vallassa vastauksen toiselle osapuolelle täytyy olla nopea, koska jos mietit liikaa, kiivaus ja ärsyke katoaa. Ärsytys tuntuu puristavan jostain aivojen 90 prosentin kapasiteetista (jota ihminen ei lukemani mukaan käytä tajullisesti) sanoja ja ajatuksia, joita ei järkeilemällä tulisi. Pääkopassa lyhyemmän tai pidemmän aikaa muhineet ajatukset litistyvät hetkessä ulos sanoiksi kuin painokoneesta, eikä itsesensuuri pysy perässä.
Voisiko tästä päätellä, että hedelmälliset keskustelut pohjautuvat ärsytykseen? Ärsytys on tunne, mutta kun saa suuremman vihan pidettyä aisoissa, tulos voi olla tehokkaampi kuin kahden tunnin pohdiskelulla. “Ollaan juu samaa mieltä” -keskusteluissa ei synny koskaan mitään uutta ja uuden rakentumistahan tarvitaan kehittymiseen. Oli se sitten ihmisen henkilökohtaista kasvua tai sitten yrityksen Facebook-sivun aktiivisuuden lisäystä.
Hyvälle idealle löytyy aina aikaa
Kesä on mielenkiintoista aikaa Poikkeaman leirissä. Osa ihmisistä on voinut siirtyä kesän ajaksi muualle töihin tai lomailemaan, jolloin tiimi jää hieman taka-alalle kesän arjessa. Tämä antaa kuitenkin yksilölle myös vastaavasti vapauden kehittää itseään ja omaa osaamistaan.
Viimeisten muutaman viikon aikana olen saanut huomattavasti preppausta myynnistä ja tapaamisten buukkauksesta. Olen erään projektin tiimoilta käynyt useassa asiakastapaamisessa ja yrittänyt löytää päättäjien kalentereista hetkeksi vapaata aikaa. Tapaamisten sopiminen puhelimitse vaatii aina oman niksinsä ja luurin toisessa päässä olevan vakuuttaminen juuri minun asiani tärkeydestä on myös eräänlainen oma taiteen lajinsa. Tapaamiseen vaadittava vajaa puoli tuntia ei lopulta ole paljon aikaa, mutta asiakkaiden yleisenä lähtökohtana on se, että senkin ajan voisi käyttää johonkin tehokkaampaan.
Hienointa yrittäjyydessä on sen tietynlainen kokeiluluonteisuus; yrityksen ja erehdyksen kautta oppiminen. Kun seinä tulee vastaan, niin sen voi yrittää kiertää, kaivautua sen ali tai kokeilla kiivetä yli. Rohkeimmat yrittävät jopa rikkoa sen. Tällaiset asiat tulevat esille etenkin myynnissä; kuinka saada tuote, palvelu tai jopa pelkkä idea kiinnostavaksi kuulijalle? Toimisiko tämän kaltainen lähestyminen, entäpä tällainen? Mikäli metodi ei toimi, niin suunnan muuttaminen ei vaadi taakseen muuta kuin päätöksen. Myynnin maailmassa varsinaisia umpikujia ei ole, vain rajoittuneita näkökulmia.
Ensimmäisen viikon aikana tuskailin tapaamisten saamisessa, oli turhauttavaa tuijottaa päivästä toiseen vain tyhjää kalenteria. Epätoivosta kuitenkin siintää kekseliäisyys ja kokeilemisen halu. Asiani oli loistava, mutta tapa, jolla toin sen esille oli väärä, liian monimutkainen. Joten yksinkertaistimme sitä. Puolen tunnin tapaamisen korvaaminen palvelun 5 minuutin demoamisella sai aikaan muutoksen – kenellä ei oikeasti löytyisi kalenterista ylimääräistä viittä minuuttia? Seurauksena sain nyt loppuviikostakin ravata mukavasti tapaamisesta toiseen ja tahti vain paranee. Ja hauskintahan tässä on myös se, että reilusti useimmat näistä viiden minuutin demoamisista on asiakkaan tahdosta päätynyt olemaan kestoltaan päälle puoli tuntia. Hyvälle idealle löytyy aina aikaa, on vain keksittävä sopiva tapa sen kertomiseksi.
The difference between the impossible and the possible lies in a person’s determination.
- Tommy Lasorda
Erilainen kesä
Marja- ja jäätelökiskojen täyttämät kadunkulmat, täydet terassit, pienet vaatteet ja valoisat yöt voivat tarkoittaa vain yhtä asiaa – kesä on täällä! Tätä ainakin minä olen odottanut jo syyskuun kylmien tuulien saavuttua Suomeen viime vuonna. Koen taas heränneeni uudestaan eloon ja puhkun energiaa ja iloa. Koska Suomen kesä on kuitenkin kamalan lyhyt, meinaa paniikki iskeä: kerkeänkö saamaan kesästä kaiken irti ennenkuin pohjoinen maamme vaipuu taas talvihorrokseen?
Tänä kesänä voin kuitenkin hengittää vapaammin, sillä olen ensimmäistä kesää pitkästä aikaa vapaana jokapäiväisestä palkkatyöstä. Se ei tarkoita sitä, etten tekisi töitä. Se saattaa jopa tarkoittaa että teen enemmän töitä kuin aikaisempina kesinä. Se tarkoittaa sitä että minulla on valta ja vapaus PÄÄTTÄÄ. Esimerkiksi viime viikolla hoidin kiireellisiä työasioita omalta parvekkeeltani samalla aurinkoa ottaen.
Olen jo nyt vakuuttunut että tästä kesästä tulee parempi kuin edellisistä. Tänä kesänä en joudu pistämään aivojani narikkaan, vaan tänä kesänä aion kehittyä ja kehittää. Proakatemia, niin kuin Poikkeamakin, on aktiivinen koko kesän. Viime viikolla aloitimme muun muassa uutta oppimissolutoimintaa, joka keskittyy web-ohjelmointiin. On erittäin hienoa, että kesälläkin saa samanhenkisiltä ihmisiltä tukea oppimseen ja eteenpäin menemiseen.
Nyt ymmärrän, että tämä on se tapa, jolla haluan viettää kaikki kesät jatkossakin.
Hyvää ja kehittävää kesää kaikille!
Mistä on yrittäjät tehty?
Viikon parasta antia oli ehdottomasti Eurooppalainen yrittäjyyden päivä, johon osallistuimme kuluneella viikolla Turussa. Puhujista yli muiden jäi mieleen Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan toimitusjohtaja Rami Aarikan tarina limsatehtaan vaiheista.
Olennaista tarinassa ei ollut liikevaihdon kohoaminen ja menestys, vaan Aarikan humoristinen ote kertoa myös ne karikot (tai oikeastaan pelkästään ne). Puhe ei silti ollut todellakaan mikään vitsituokio, josta ei oppinut mitään. Itse asiassa se oli paljon antoisampi, mielenkiintoisempi ja särmempi kuin onnistumisesta toiseen etenevä kiiltokuvamainen menestyskertomus.
Itseäni on ensimmäisenä vuonna Proakatemialla mietityttänyt, onko mahdollista perustaa menestyvää yritystä ilman liikeideaa ja ilman merkittävää osaamista. Laitilan tarina muistutti taas siitä, että yrittäjyydessä on kyse enemmänkin asenteesta: Budjetti on välillä hukassa jos sitä on koskaan ollutkaan, mutta innostus ja intohimo tekemiseen kasvattaa myös kassavirtoja.
Yrittäjyyden ydin ei löydy taseesta, siististä jakkupuvusta tai myyntikatteesta. En väitä, että nämä eivät olisi yrittäjälle tarpeellisia ja jopa välttämättömiä työkaluja. Näen ne kuitenkin versoina puusta, joiden siemen on innostus, ahkeruus, peräänantamattomuus ja riskinottokyky.
Yrittäjyyden ei tarvitse olla tylsää. Minun ei välttämättä tarvitse osata ROI:n tai current ration kaavaa unissanikin – Ainakaan näin aluksi.
Kun kaikki tietävät
Poikkeamalla on ollut kaksi projektia, jotka ovat saaneet ainakin minun mittakaavassani merkittävästi julkisuutta. Jethro Rostedtin kanssa tehty diili kävelemisestä Tampereelta Turkuun ja järjestelyvaiheessa oleva Ankkaralli. Mitä näillä sitten on yhteistä? Se on täh-momentti. Eikä se ole ihme, kun puhutaan projekteista, jossa toisessa kävellään neljässä päivässä 160km ja seuraavassa heitetään 4000 kumiankkaa jokeen ja katsotaan, mikä ui maaliin ensimmäisenä. Projekteja oli ja on erittäin helppoa markkinoida, koska ne herättävät kuulijan korvat. Luin juuri Twitteristä osuvan lauseen markkinoinnista: “Marketing is the tax you pay for being unremarkable. -Robert Stephens, Geek Squad”. Kannattaa siis olla jo valmiiksi merkittävä ja ihmeellinen, jotta ei tarvitse satsata markkinointiin älyttömiä summia saavuttaakseen saman tunnettavuuden.
Julkisuus on kuljettanut paljon uusia asioita opittavaksi. Esimerkiksi sen, että miten ihmiset reagoivat, jos eivät tiedä taustoja ja motivaattoreita (yllä oleva teksti on Aamulehden verkkosivuilta). En sanoisi tällaisia ihmisiä tyhmiksi vaan rohkeiksi, että uskaltaa sanoa mielipiteensä, vaikka faktatieto on lähempänä nollaa. Suomalaiset varsinkin ovat huonoja siinä, koska haemme niin usein täydellisyyttä ja varomme virheitä. Joku voisi vaikka huomauttaa siitä. Haluan kuitenkin oikaista sen verran ylläolevaa kommenttia, että opiskelemme ammattikorkeakoulussa, kyseessä oli kilpailun aikana tehty sopimus ja teimme kävelystä merkittävän summan voittoa. Kiitos Jethrolle, kun järjesti bonukseksi hotellimajoituksen Turun Börssistä.
Ihmisten huomion saaminen on välillä hieman epärationaalista, koska meidän sivuprojektimme “Koulukiusaamisen ehkäisy sosiaalisissa medioissa” on vasta nyt saavuttamassa yhtä paljon “tykkääjiä” Facebookissa kuin mitä Tampere-Turku -projekti sai kahdessa viikossa. Miten opiskelijayrittäjien 160km kävely voi olla tärkeämpää ja huomiota herättävämpää kuin kiusaamisen ehkäisy?
Google ehdottelee "akkarallia"
Tarina nimeltä Tigi
Olipa kerran hienoja hiustenhoitotuotteita, joita kaikki halusivat ostaa. Nämä tuotteet olivat houkuttelevan ulkomuodon lisäksi suunnattu jokaiselle hiustyypille. Olipa sinulla sitten punaiset ja luonnonkiharat tai ohuet ja blondit hiukset, niin voit olla varma, että oikeanlainen shampoo löytyy hiuksillesi. Kerron nyt Seth Godinin Kaikki markkinoijat ovat valehtelijoita -kirjan pohjalta tarinan, johon sinäkin haluat uskoa. Kohta sinäkin omistat Tigin tuotteita.
Tärkeää tuotteessa on aitous. Tigin tuotteet oikeasti siloittavat ja suojaavat hiuksia, ja ne eivät petä ostajan odotuksia! ”Tarinan aitous määrää, kestääkö se tarkastelua niin pitkään, että kuluttaja kertoisi tarinan muille ihmisille.” Tuote tarvitsee oikeasti suosittelijoita. Mielummin itsekin ostat ystäväsi suositteleman tuotteen kuin markkinoijan tai myyjän, koska ystäväsi mielipide on luotettavampi. Toinen hiustenhoitotuotteiden valintaan vaikuttava tekijä on ihailemamme henkilöt tai julkkikset yleensä. Jos Jessica Alban kampaaja kertoo käyttävänsä Jessican hiuksiin vain huipputuotteita (eli Tigiä tietysti) niin valitsetko mielummin Tigin vai marketin halpashampoon?
Kuluttajilla on omat maailmankuvansa ja kehykset, joiden mukaan he tekevät valintoja. Tuotteen imago vaikuttaa ostopäätökseen. Tigin tuotteissa kaikki on kunnossa: Tuotteet ovat laadukkaita, hyvän tuoksuisia, purkit pirteän värisiä ja nuorekkaita. Tuotteiden kymmenenkertaa kalliimpi hinta verrattuna markettipurkkeihin kiirii myös laadusta. Tigin tuotteita ostavat siis laatutietoiset ja nuorekkaat ihmiset.
Ostamalla Tigiä liityt hiuksista välittävien kerhoon. Onhan se siistimpää kertoa kavereillekin, että käyttää Tigiä kuin mitä tahansa hiustenhoitotuotteita. Viimeistään siinä vaiheessa voi todistaa olevansa cool, kun vierailijat näkevät kylpyhuoneessasi pirteän väriset purkit.
Tigin tuotteiden hinta asettaa tietyt odotukset laadusta. Jos tuote pettäisi odotuksemme, selittäisimme itsellemme, että tukasta ei tullut sileä siksi koska laitoin liikaa ainetta tai annoin vaikuttaa liian kauan jne. Ennemmin ihmiset heittävät markettishampoon menemään kuin Tigin tuotteen.
Tigiä saa vain kampaamoista ja verkkokaupoista. Tuotteen saatavuuden rajoittaminen saa aikaan sen, että tuote on kysytympää. Tigi korostaa imagoaan loogisesti myös niin, ettei lähde mukaan kuin harvoihin ja valittuihin sponsorointihankkeisiin. Uskottavuus kärsisi, jos tuotteita näkyisi missä tahansa kampanjoissa.
Uskomukset siis ratkaisevat alatko käyttämään tuotteita. Mitä mieltä olet Tigistä? Oletko jo käyttäjä tai alatko tämän luettuasi välittämään enemmän hiuksistasi?
Tämä oli tarina nimeltä Tigi. Ps. Itse en ole Tigin käyttäjä. Tarkoituksenani oli vain herättää ajatuksia brändiuskollisuudesta ja tarinoiden merkityksistä.
Korpusta sämpyläksi (Osa 2/2)
Koitin valmistaa viikko sitten sämpylän. Minulla oli kaikki vaaditut ainesosat jo kasassa, mutta lopputulos oli aika epämehevä. Olin viskannut kaikki makoisat täytteet kahden korpun väliin. En nimittäin näyttänyt tunteitani.
Rakastan tarinoita. Minusta on ihana kertoa elostani maalla ja muualla. Sisälläni roihuaa palava tuli kertomaani kohtaan, mutta yleisölle siitä heijastuu vain kelmeä liekki. Tässä korppuorientoituneessa maassa sämpylän tarjoilu vaatii näes rohkeutta. Tiedä kuitenkin, että loppujen lopuksi yleisösi on suunnattoman ilahtunut, kun se huomaa kuulevansa tosi tarinaa eikä tarinaa todesta. Ainakin näin uskon. Joku asiaa testannut toivottavasti kertoo meille, miten hän sen koki.
Onneksi sämpylän aineksia voi vaihdella viime hetkeen asti ja heittää halutessaan vielä ne kurkkusiivut välistä pois. Ainesosien valinta onkin täten hyvin simppeliä. Sinun ei nimittäin tarvitse murehtia, onko kuulijoiden joukossa kinkunvihaajia. Yleisön lukkiutuneisuus on heidän häpeänsä.
Älä myöskään ole liian otettu, jos kinkkusämpylöiden fanikerho taputtaa raikuvaan ääneen jokaisen suupalan jälkeen. Tarinasi tehtävä on nimittäin vakuuttaa, tarinasi tehtävä on herättää, tarinasi avulla voit auttaa muita oivaltamaan sen, minkä itse olet jo oivaltanut.
Mahtipontiseen tarinaan on hankala samaistua. Siksi sämpyläsi ei tarvitse olla mitään suurta ja häkellyttävää. Tärkeämpiä ovat pienet havahduttavat yksityiskohdat eli siis laita mukaan pikemminkin hieman suolaa ja pippuria, kuin kinkkua kinkun päälle.
Tarinoiden kertominen on hemmetin riskialtista. Siinä nimittäin paljastaa itsensä PowerPointin sijaan. Ja vielä pahemmaksi juttu kääntyy siinä, kun huomaat yleisön kuuntelevan selitystäsi. Se ei sinänsä ole mikään ihme, sillä kuunnellessaan sinua, heillä on vastassaan kokemusten aito tietolähde.
Mutta kun sitten on se ilta, kun valmistaudut huomiseen loistoosi. Kun selaat yksinpuhelusi läpi ja kertaat faktojen järjestyksen. Ja pohdit, kuten oikean esiintyjän tulee pohtia, pohdit miten saat yleisösi mukaan. Siinä hetkessä kun olet, niin tee kaksi asiaa; Ole aito ja iske esitykseesi tarina!
Jos sinulla on sisältöä elämässäsi, sinulla on tarinoita kerrottavanasi. Toki saatat olla väärällä alalla jakamaan niitä.
Tämän Subwayn täytteineen teille tarjosivat Tarinoiden voima –kirjan ajatukset (Aaltonen & Heikkilä), Gemilo Oy:n sosiaalisten medioiden esitys Proakatemialla ja Marikan pienten aivojen aherrus.
Korpusta sämpyläksi (Osa 1/2)
Ihminen, joka puhuu ja ihminen, joka puhuu tunteella ovat kuin korppu ja täytetty leipä. Toisessa on paljon enemmän sisältöä ja makua – toista sen sijaan popsii vain, jos parempaa ei ole tarjolla.
Useimmat meistä ovat korppuja tahtomattaan. Mikä siinä on, että sanojen takana olevat tunteet pitää heittää bioastiaan ja tarjoilla muille pelkkä kuivatettu fakta? Eivät kaikki pidä savukalatäytteestä ja toiset kavahtavat vahvaa juustoa. Onnistut kuitenkin saamaan aikaan reaktion.
Ihminen on koneisto, joka pyrkii säästämään energiaa. Siksipä vain vahvat ärsykkeet saavat raivattua tiensä mielemme porttien läpi ja herätettyä nukkuvat ajatuksemme. Me haluamme samaistua, me haluamme aitoutta, me haluamme koukun, jonka niellä. Kerro meille siis tarinoita.
Kuka tahansa meistä voi olla kaltaisesi asiantuntija, jos kerrot oppimastasi väritöntä faktaa kalvojen ja diagrammien avulla. Lue kirja ja tee se. Mutta kun tuot tähän oheen tarinoita kokemuksistasi, täytät sämpyläsi ainutlaatuisuudella ja tuot kuulijoille jotain, mitä he eivät voi saada ilman sinua.
Entä sitten, kun joku tuhahtaa sen savukalan kohdalla, että sisältö on vääristettyä? Väritettyä, manipuloivaa, suoranaista salakavalaa propagandaa! Niin ovat myös yksinkertaistamamme totuudet, sillä näistä on karsittu pois ihmiselämän monimuotoisuus.
Voit kuunnella luentoa sosiaalisten medioiden tärkeydestä, ja aivosi helposti hyväksyvät tämän. Tiedät faktat, kyllä – ihmiset käyttävät facebookkia niin ahkerasti, että toki meidänkin tulee siellä näkyä. Se on loogista, yhdistä A ja B nuolella. Lopputuloksena C eli yrityksen tunnettuus paranee.
Mutta sitten kuulet tarinan yrityksestä, jonka facebook-sivusto täyttyi vain tämän vastustajien kommenteista ja toisen siitä, kuinka hienolla mainoskampanjalla yritykselle kerättiin 50 000 turhaa fania. Yksinkertaistettu logiikka monimuotoistuu. Simppelin korpun oheen poksahtaa kaksi sämpylää.
Mikä enää on totta? Mikä nyt on propagandaa?
Kerralla jaksaa vain puolikkaan Subwayn – nauti Osa 2. siis loppuviikosta!
Nykypäivän trendinä on se, että kaikki on asiakaslähtöistä. Monen yrityksen lupauksissa on sellaisia lauseita kuin ”Meillä asiakas on ykkönen” ja ”Kaikki lähtee asiakkaasta – tule meille niin löydetään paras ratkaisu Sinulle”. Kiinnostavaa olisi saada tietää, kuinka usein nämä lupaukset toteutuvat. Mielestäni lupaus asiakaslähtöisyydestä on kärsimässä inflaatiota samoin kuin lupaukset innovatiivisuudesta. Tämä on surullista, sillä bisnestähän tehdään juuri asiakkaille. Asiakkaat ovat niitä, jotka tuovat yrittäjän leivän pöytään. Miksi siis heitä kohdellaan usein rahat kassaan ja juostaan- periaatteella?
Asiakaslähtöisyyttä on se, että unohtaa minäminä- ajattelun. Olisi hyvä miettiä hetken sitä, mitä voisi oikeasti tehdä asiakkaan hyväksi ja miten pystyisi tuomaan asiakkaalle ja tämän liiketoiminnalle jotakin oikeaa hyötyä. Kiinnostaako asiakasta oikeasti esimerkiksi pitkä, tekninen tuote-esittely, jota useissa opuksissa tuoteoksennukseksikin kutsutaan? Ei, asiakasta kiinnostaa vain ja ainoastaan se ratkaisu, joka täyttää tämän senhetkiset tarpeet. Entä kiinnostaako asiakasta käyttää aikaansa eri ratkaisujen etsimiseen? Ei, vastaa asiakkaan tarpeisiin tarjoamalla kokonaisvaltaista ratkaisua ja säästä asiakkaan aikaa. Mielestäni ei ole liikaa pyydetty tehdä jopa pientä extratyötä vaikka sitä ei olisi pyydettykään.
Mietitäänpä kuinka usein olemme olettaneet jotain toisesta pelkän ensivaikutelman perusteella? Tällä ei ole syytä ylpeillä, mutta itsekin teen sitä usein. Ei ole kuitenkaan viisasta tehdä näitä oletuksia myyntitilanteessa. Asiakaslähtöisyyttä on se, että kysyy ja tiedustelee mitä asiakas on vailla. Nainen autokaupassa ei välttämättä olekaan ostamassa juuri Micraa. Asiakaslähtöisyyttä siis ei ole se, että tekee liian äkkinäisiä olettamuksia ja loukkaa tällä tavoin kallisarvoista asiakasta.
Asiakaslähtöisyyttä voi osoittaa myös muilla tavoin. Esimerkiksi ennen asiakastapaamista on hyvä ottaa asiakkaasta ja tämän toimialasta selvää. Tällä tavoin tarvekartoitus nopeutuu ja viestit asiakkaalle, että arvostat aikaa tämän kanssa. On myös hyvä pitää asiakas mielessä kaupan jälkeen. Asiakasta saattaa loukata suuresti se, että uusia asiakkaita kalastellaan pitkin meriä, mutta hänet on unohdettu heti, kun lasku on maksettu. Hyvien asiakkuuksien luominen ja vaaliminen on kullanarvoista ja varmasti maksaa itsensä takaisin ajan myötä.
Lopuksi haluaisin sanoa, että tämä ei ollut saarna tai syytös. Tarkoituksena oli herättää ajatuksia siitä, onko oma yrityksesi oikeasti asiakaslähtöinen vai onko asiakaslähtöisyys vain sana vailla merkitystä.
Tärkeintä kuitenkin on muistaa se, että päätöksiä tekevät ihmiset, eivät yritykset.
PS. Tämän blogin innoituksena toimi Mika D. Rubanovitschin ja Elina Aallon kirja ”Myynnin lyhytterapia – sanoista tekoihin”. Suosittelen!
