Kiire – mikä ihana tekosyy syödä huonosti
Tehokkuus alkaa olemaan suurimpia vaatimuksia työelämässä. Yrittäjänä siitä on kiinnostunut ihan omien päivien pituudenkin takia. Kun sähköpostilaatikko pursuaa ja pari muuta hommaa odottaa tekemistä, sortuu tinkimään aivan väärästä päästä. Tutuksi on tullut viereinen kebab-ravintola ja lähikaupan einestiski. Lounaan jälkeen sitten kuluukin tunti tai pari ähkyssä ja armottoman väsymyksen kourissa. Tuntuu, että on aivan jumissa ja ainoa päässä pyörivä ajatus liittyy kahvinkeittimelle raahautumiseen.
Olen lomalla alkanut harjoitella terveellistä ja säännöllistä syömistä. Olen korvannut valkoisen vehnän täysjyvätuotteilla ja syönyt kasviksia lähemmäs kilon päivässä. Olen opetellut syömään hedelmän välipalaksi, vaikka ei vielä olekaan nälkä. Uskomatonta, miten nälkä pysyy loitolla ja ruoan jälkeen ajatus kulkee jopa kirkkaampana kuin ennen lounasaikaa. Illalla lenkkarien jalkaan vetäminen ja edes puolen tunnin kävelylenkki tuo aivan uutta puhtia. Jaksaa vielä illalla tehdä vaikkapa seuraavan päivän eväät valmiiksi.
Kyllä, tähän kuluu aikaa hieman enemmän. Käytän ruoanlaittoon nyt noin tunnin. Lenkkiin menee puolesta tunnista pariin tuntiin. Uusi elämäntapani siis vie aikaani noin kolme tuntia päivässä. Mutta mitä ihmettä, kiire ja saamattomuus onkin vähentynyt.
Ahkeraa syksyä kaikille, syökää ja voikaa hyvin!

Trackbacks & Pingbacks