Skip to content

Innovaatioiden karikko

by Ilkka on August 17th, 2010

Olin päättänyt, että tällä ruotsinlaiva reissulla en juopottele, kun seuraavan päivänä piti tutustua Tukholman nähtävyyksin. Ajattelin, että pakkohan laivalta on muutakin tekemistä löytyä, kun vain pitää mielen avoimena.  Löytyihän sitä syöminen, pelikoneilla pelaaminen ja…

… siihen ne sitten jäivätkin. Kuinka on mahdollista, että mitään muuta tekemistä ei löydy? Ruotsinlaivojen palvelut olivat jämähtäneet 20 vuotta sitten keksittyjen ratkaisuiden tasolle ja näitä prosesseja oltiin kehitetty tehokkaiksi rahantekovälineiksi, miettimättä mitä muuta he voisivat tarjota. Tiloja ja mahdollisuuksia on vaikka mihin, mutta tartutaanko niihin?

Silja Line oli mukana diilin jaksossa, jossa he ulkoistivat innovointityönsä kokeneille yritysjohtajille. He saivatkin todella luovia vastauksia. Ensimmäinen tiimi ehdotti muumeja, jotka olivat olleet laivalla jo kymmenen vuotta. Toinen tiimi ehdotti uutta logoa. Hurjan luovaa ja innovatiivista!

Mistä sitten he voisivat saada apua ongelmaansa? Nuorilla opiskelijoilla on pää täynnä uusia ideoita ja he tarkastelevatkin asioita täysin erilaisesta näkökulmasta, kuin kolmekymmentävuotta alalla ollut konkari.
Avoin innovaatioympäristö Demola, esimerkiksi kokoaa korkeakouluopiskelijoista monialaisen projektiryhmän tekemään innovointityötä.

Jos mitään ei tehdä, niin kuinka kauan kestää, että kuluttajat vaihtavat uusiin hohdokkaampiin palveluihin? Ruotsinlaivoilla on perinteet ja vakiasiakaskuntansa, mutta mistä uusia vakiasiakkaita?

Ilkka Sallinen

From → Uncategorized

7 Comments
  1. Minun “tanssitaan koko yö” -tarpeeseeni nämä laivat vastaavat kyllä, mutta olen ihan samaa mieltä innovaatioiden tilauksesta. Sitä nimittäin piisaa tässä konseptissa, tosin pitäisi vähän vilkuilla tuliko siitä Siljan tuotekehittäjät -kamppiksesta mitään kunnollista.

    Diilin anti tähän oli lähinnä surkuhupaisaa :D

  2. Mukava kuulla toisenlaisiakin näkökulmia. Otin yhteyttä tuonne Siljan tuotekehittäjiin ja kerroin bloggauksestani. Saa nähdä reagoivatko mitenkää annettuun palautteeseen.

    Voi myös olla, että en vain ole ruotsinlaivojen pääsegmenttejä ja 28 v. mies matkabudjetti 200 € ei kiinnosta ruotsinlaivoja. Keskittyvät vain lapsiperheisiin ja vanhuksiin. Heille palvelut olivat todennäköisesti mieluisia.

  3. Pete Huitti permalink

    hyvä blogi, muutaman kirjoitusvirheen bongasin mut se ei haitanne.
    harmittavasti en ole tuota diiliä nähnyt ;-)
    tuo jäi mietityttämään mitä ruotsinlaivalla voisi olla eri tavalla. Lapsille nuo muumiteemat, sauna&porealtaat ja puuhahuoneet jne on perushyviä, lisäksi siellä oli joskus nuori suomi ohjaajia yläkannella vetämässä liikunnallisia leikkejä ja trampoliiniesityksiä keskiosassa (nämä kokemuksia juuri Siljalta). Onko niin ettei ole suurta tarvetta uudistua jos kilpailevia “hohdokkaampia” palveluja ei ole ja/tai asiakkaita on nyt riittävästi? Mitä ne innovatiivisemmat palvelut tai elämykset tuollaisella laivalla voisivat olla, esimerkkiä? Onko muilla laivoilla erilaisia palveluja? Viking on ainakin ennen ollut vauhdikkaampaan menoon ja Silja sopivampi mm. lapsille. Olit väärällä laivalla ;-)

  4. Ilkka permalink

    Kiitos hyvistä kommenteista ja pahoitteluni kirjoitusvirheistä. Täytyy oikolukea teksti kunnolla.

    Jos mietitään kilpailevia palveluita, niin näkisin ruotsinlaivoille pahemmaksi kilpalijaksi halvat ulkomaanmatkat, kuin toiset ruotsinlaivat. Lentäminen halpenee ja halpaa juotavaa saa muualtakin. Toki ruotsinlaivat ovat perheille edelleen helppo vaihtoehto ja vanhuksille turvallinen. Toisaalta vaihtoehtojen lisääntyessä on kysyttävä riitääkö hohto?

    Ideoidaanpa 2 minuuttia mitenkä laivat voisivat tarjota parempia palveluita ja jotka toisivat rahaa:

    Nettiyhteys baareihin & pubeihin –> Vähemmän hytissä juojia, enemmän baareissa istujia, jotka todennäköisesti ostaisivatkin.

    Sosiaalisen median kanava (esim chat, twitter-kanava) jossa voisi ilmaista, että on laivalla / tulossa laivalle. Tämä lisäisi syitä tulla laivalle ja helpottaisi tutustumista uusiin ihmisiin.

    Tuossa nopean ideoinnin tulos. Olen aivan varma, että mikäli laivayhtiö menisi muutaman minuutin ideointia pidemmälle he saisivat paljon uusia vaihtoehtoja mitä voisivat tehdä. Tämän jälkeen sitten työstämään prosessiakuntoon, että uusista ideoista saadaaan rahantekokoneita.

  5. Juho permalink

    Enpä jaksa uskoa että ruotsinlaivat twitterillä tai FB-ryhmällä suosiotaan kasvattavat tai liiketoimintaansa pelastavat.

    Laivoilla on jo vakiintunut ja varma asiakaskuntansa, joille ne tarjoavat vuodesta toiseen samaa juuri minkään muuttumatta. Tämä asiakaskunta tuo varmasti paljon rahaa – puhutaan siis juurikin lapsiperheistä ja vanhuksista. Bingo ja drag show laivan baarissa ovat huisia viihdettä. Laivoilla kulkee myös sitä oikeaa liikennettä – siis reittimatkustajia, joille tärkeintä on vaivaton kulkeminen ja mahdollisesti nukuttu yö, ei mikään muu oheistoiminta. Kaikki eivät ole laivalla lomalla, muistetaan sekin!

    Sosiaalinen media on kasvava ja jatkuvasti profiiliaan nostava markkinointikanava. No shit, sherlock, tätähän kaikki MarMai jne. bloggaajat ovat hokeneet meille vuosikausia. Sosiaalinen media riittää nostamaan pienen tuotteen hitiksi siinä missä pahimmillaan romuttamaan suurenkin toimijan bisneksiä. Molemmista on esimerkkejä, tavanomainen markkinointitiimi vaan ei osaa näitä vielä täysipainoisesti hyödyntää. Tuotteen saaminen ilmiöksi vaatii kovaa työtä ja ennen kaikkea innovatiivisuutta, tähän ajatukseen lehti- ja televisiomainontaan keskittyneet keski-ikäiset tiimit eivät vain vielä ole taipuneet.

    Nettiyhteyskin laivoilla on jo, ainakin Tallinnan suuntaan kulkevilla. Hienoa stalkata Facebookissa 3h laivamatka ja katsoa kuka on tykännyt statuksestani. Samalla voi jopa hoitaa joitain työ- ja kouluasioita.

    Laivat ovat ideana joskus sanottuja “lypsylehmiä”. Ne ovat varmatoimisia ja tuottavat rahaa. Tuskinpa 65tn rekka kulkee veden yli lentämälläkään – niillä on käyttäjänsä.

    Kilpailijoita tulevaisuudessa ovat viihdekeskukset, kuten Flamingo PK-seudulla. Myös muu ulkomaanmatkailu tultaneen huomaamaan. Lentäminen karsii hieman matkustajia, sillä esimerkiksi Tukholmaan Arlandan kentälle pääsee hieman yli satasella siinä missä laiva maksaa hieman vähemmän mutta vaatii vuorokauden matkustamiseen.

    Kehittämistä on aina, mutta.. Toiset asiat toimivat suunnilleen samanlaisina mitä parhaimmin. Jos se toimii, miksi siis hyvää muuttamaan?

  6. Ilkka permalink

    Kiitos erittäin hyvästä kommentista Juho, oli ilo lukea.

    Ehkäpä 2 minuutin ideointi ei ollut paras mahdollinen keino kehittää liiketoimintaa, mutta uskon, että ruotsinlaivojen olisi mahdollisuus tehdä enemmän rahaa ja saada enemmän kävijöitä mikäli he panostaisivat enemmän palveluihin. Ruotsinlaivat ovat nyt “lypsylehmiä”, mutta ovatko ne ikuisesti jos toimintaa ei enää kehitetä vaan tyydytään tekemään sitä mitä ollaan aina tehty.

    Sosiaalisen media voi toimia muunakin, kuin markkinointikanavana. Se voi myös olla tukemassa palveluita. Panostaisinkin enemmän tähän, kuin uutena ihmeellisenä markkinointi kanavana. Hyvin toimiessaan ihmiset jotka kaipaavat tavata uusia ihmisiä voisivat helposti kohdata somen avulla.

    Hyvää ei kannata suoranaisesti muuttaa, mutta kehittää ja parantaa kyllä. Tämän avulla palvelun elinkaari kasvaa ja rahanteon määrä kasvaa.

Trackbacks & Pingbacks

  1. Tweets that mention Innovaatioiden karikko | Bisneksen esikoulu -- Topsy.com

Leave a Reply

Note: XHTML is allowed. Your email address will never be published.

Subscribe to this comment feed via RSS