Flow – pohjattoman energian lähde
Mitä Flow on?
Se on tunne siitä, että kaikki sujuu, kaikki toiminta keskittyy vain yhteen asiaan. Ajantaju katoaa ja sitä tuntee pelkästään iloa koko elimistössä, se on se hetki jolloin tuntuu, että kaikki on mahdollista. Itselläni tämä tunne tulee kaikista vahvimmin esiin esimerkiksi teatteria tai musiikkia tehdessäni ja tänä kesänä olen myös työssäni huomannut, kuinka flown pystyy saavuttamaan myös tavallisessa asiakaspalvelutyössäkin, jos niin vain haluaa. Myös mielenkiintoisten ihmisten kanssa keskusteleminen sekä pelkojen voittaminen saa minut flow-tilaan.
Nykyajan suorituspaineet asettavat kuitenkin mielestäni liikaa paineita flow:n syntymiselle. Mielestäni työelämässä ja varsinkin bisnesmaailmassa pitäisi korostaa enemmän tekemisen iloa ja unohtaa suorituskeskeinen työtapa. Uskon, että parempia suorituksia tulee, kun olosuhteet niiden syntymiselle ovat jokaiselle mieluisat. Itse nauttisin kaikista eniten olla työssä, jossa voisin tehdä montaa eri asiaa kerralla ja saisin nauraa. En halua rutinoitua, mutta haluan kuitenkin tietää asioista paljon.

Olen elementissäni tehdessäni teatteriin, musiikkiin tai muuhun showbisnekseen liittyviä projekteja ja joskus olen pelännyt että olenko liian boheemi ihminen bisnesmaailmaan, koska teen paljon asioita pelkkien tunteiden pohjalta. Toisaalta olen myös määrätietoinen ja haluan saada paljon ja suuria asioita aikaiseksi. Tähän väliin olen löytänyt flow-tilan hyödyntämisen, se mahtava fiilis, joka tulee minulle mieleisten asioiden tekemisestä auttaa pääsemään yli niistä bisnesmaailman haasteita, jotka koen olevan minulle vieraita ja vaikeita.
Olen luonteeltani myös aikamoinen stressaaja ja kesätöissäni tekemäni vastuutehtävät ja firmatoiminnan yhdistäminen meinasi uuvuttaa minut täysin. Stressasin tekemättömistä asioista ja en jaksanut mitään. Tuntui kun tekisi kaikkea vain puoliksi hyvin, vaikka haluaisi tehdä täysillä. Jossain vaiheessa kuitenkin pakotin itseni muistelemaan, miksi teen mitä teen ja huomasin, että olin kokonaan unohtanut nauttia saamastani vastuusta ja tekemistäni projekteista, vaikka alunperin olinkin todella onnellinen kaikista niistä. Pääsin tilanteen yli, kun rupesin taas etsimään niitä työssä syntyviä flow-tilanteita, joista tulee hyvä olo ja nyt jälkikäteen oikein ihmettelen, että miksi olinkaan niin väsynyt. Nyt tajuan pysähtyä tilanteisiin, joissa viihdyn ja otan niistä kaiken irti ja pyrin havaitsemaan ne mahtavat hetket, joiden synnyttämä flow vie minua eteenpäin ja antaa runsaasti energiaa.
Nämä ajatukset syntyivät luettuani Mihaly Csikszentmihalyin kirjan Flow-elämän virta ja suosittelen lämpimästi samaista kirjaa kaikille. Minun silmäni ainakin aukesivat sille, kuinka hyvä flow vie elämässä eteenpäin.
Kannustan kaikkia etsimään niitä hetkiä, jotka saavat aikaan mielihyvää ja ennen kaikkea nauttikaa siitä mitä teette!

Trackbacks & Pingbacks